Arviointi ei ole päämäärä vaan keino tutkia, kuinka tavoitteisiin on päästy

Kun Pertti Timonen valittiin työväenopiston rehtoriksi vuonna 1986, alkoi hän kehittää opistoa perustamalla uusia vakansseja. Timosen aloittaessa tehtävässään päätoimisia opettajia oli vain kaksi: taideaineissa ja kielissä. Timonen avasi virat yhteiskunnallisiin aineisiin ja taideaineisiin. Myös tekstiilityö ja tekninen työ saivat myöhemmin päätoimiset opettajat. Virat muuttuivat myöhemmin toimiksi. Timosen aloittaessa työväenopiston opinto-opas päätettiin alkaa jakaa kaikkiin tamperelaisiin talouksiin. Se helpotti kurssimarkkinointia, joka myöhemmin muuttui elintärkeäksi opistolle.

1980-luvulla ja vielä 1990-luvun alussa opiskelemaan pääsi periaatteessa ilmaiseksi, sillä ilmoittautumismaksu tilitettiin opiskelijayhdistykselle. Tämä muuttui vuonna 1991, kun opiskelijayhdistys alkoi saada kaupungilta suoraa avustusta, ja kursseille tuli kurssimaksut. Kaupunki asetti opistolle tulotavoitteen, joka täytyi kattaa kurssimaksuilla. Näin ollen kurssien toteutuminen oli työväenopiston elinehto.

Timosen perustamat virat edesauttoivat opiston kehittymistä, sillä työväenopistolla oli vihdoin tarpeeksi resursseja suunnitteluun ja kurssien toteuttamiseen, vaikka tuntiopettajat ovat aina olleet tärkein opetusta antava henkilöstöryhmä. Muutosten ansiosta kurssitarjonta monipuolistui ja kasvoi huomattavasti, ja niin kävi myös opiskelijamäärälle.

Mitä kaupunkilainen haluaa?

Jotta kaupunkilaisten tarpeet ja opiston tarjoamat palvelut kohtasivat parhaalla mahdollisella tavalla, piti työväenopiston tietää kaupunkilaisten tarpeista ja suhtautumisesta toimintaan. Niinpä työväenopisto teki asiakaskyselyn, jonka toteutti alan kaupallinen yritys. Tätä oman toiminnan tutkimista hyödynnettiin myöhemmin monessa projektissa, joihin työväenopisto sai tukea Opetushallituksen kehittämisrahoista. Toimintaa on kehitettävä jatkuvasti ja siksi täytyy olla tietoa nykytilasta, jotta tavoitteita kehittämiseen voidaan asettaa.

Vuosikymmenen vaihteen lama toi julkisten varojen käytölle haasteita. Vuonna 1993 astui voimaan valtionosuusuudistus. Ennen niin sanotut korvamerkityt valtionavut tulivat kunnille nyt kokonaissummana, jonka kunnat saattoivat itsenäisesti jakaa eri hallintokunnille. Tämä tiesi kuntien sisällä taistelua vähentyneistä rahoista. Monessa kansalaisopistossa kurssitarjonta supistui, ja joitakin opistoja lakkautettiin. Tampereen työväenopistossa pyrimme pitämään tarjonnan ennallaan nimenomaan kurssimaksujen nostamisella ja tekemällä tässä välivaiheessa kursseja, jotka olivat sekä julkisesti rahoitettuja että opiskelijoiden kustantamia. Onnistuimme tavoitteessamme, ja kaupunki pystyi säilyttämään valtionosuustasonsa ja opisto palvelutasonsa.

Itsearviointivelvoite muuttaa toimintaa

Opistojen valvonta oli 1990-luvun puoliväliin saakka ollut kaksiportaista. Opistot toimittivat opetussuunnitelmansa lääninhallituksiin tarkastajalle hyväksyttäväksi, ja läänin koulutoimentarkastajat suorittivat myös opistoissa tarkastuskäyntejä. Lisäksi Opetushallitus järjesti vastaavaa toimintaa. Tästä luovuttiin vähitellen, ja vuoden 1997 suuren lääniuudistuksen myötä toiminta muuttui täysin. Oppilaitoksille tuli itsearviointivelvoite, joka kirjattiin uusiin lakeihin eri oppilaitosmuodoista 1998.

Sekä Kuntaliitto että uudet läänit ryhtyivät kouluttamaan oppilaitosten edustajia uuteen malliin hyvissä ajoin ennen lain voimaantuloa. Tampereella kaikki kaupungin ylläpitämät oppilaitokset osallistuivat ryhmänä koulutukseen usean vuoden ajan. Jokaisesta oppilaitoksesta yksi asiasta vastaava henkilö oli mukana koko koulutuksessa ja myös muulle henkilökunnalle järjestettiin yhteisiä koulutuksia, jotka toteutti Efektia-koulutusyksikkö.

Eurooppalainen kriteeristö tukena

Arviointi ei ole päämäärä vaan keino tutkia, kuinka tavoitteisiin on päästy. Oppimistulosten arviointi on aina kuulunut opetukseen. Strateginen ajattelu ja tavoitteiden asettaminen strategian päämääriin pääsemiseksi ovat toiminnan kehittämisen keskeiset elementit. Arviointityöhön välineeksi Suomikin otti käyttöön Eurooppalaisen laatupalkintokriteeristön (EFQM), joka oli monelle jo yrityselämästä tuttu työkalu. Tampereella työtä johti konsernitasolla toimiva laatupäällikkö.

EFQM:n kriteeristössä tarkastelun kohteena ovat toiminnan arviointi, jossa näkökulmina ovat johtajuus, toiminnan periaatteet, strategia, henkilöstö, kumppanuudet ja resurssit sekä prosessit. Tulosten arviointia seurataan asiakastulosten, henkilöstötulosten, yhteiskunnallistentulosten ja keskeisten suorituskykytulosten avulla.

Kehitä ja kehity, opeta ja opi

Työväenopisto kehitti käytännössä sekä arviointi- että laatutoimintaa päätoimisen henkilöstön laatukokouksissa ja erilliskoulutuksissa, joihin osallistuivat myös tuntiopettajat. Kokouksia ja koulutuksia johti laatuvastaava rehtorin ja johtoryhmän alaisuudessa. Näin syntyi yhteistoiminnallisesti Kehitä ja kehity, opeta ja opi – ammatillisen kehittymisen kriteeristö vuonna 1999.

Työväenopiston arviointijärjestelmä valmistui vuonna 2000, kuten myös opiston strategia TOP-visio vuosille 2002–2012. Strateginen työ ei ollut uutta työväenopistolle, sillä jo vuonna 1993 työväenopisto oli julkaissut laman kourissa selviytymisstrategiansa, joka kattoi toimenpiteet vuoteen 2000 saakka.

Opetusministeriö käynnisti vuonna 2005 laatupalkintokilpailun kansalaisopistoille, mikä työväenopiston osalta huipentui laatupalkintoon vuonna 2006.

Kirjoittaja työskenteli yhteiskunnallisten aineiden päätoimisena opettajana työväenopistossa vuosina 1987–2014.