Kannustusapurahaa voivat hakea Tampereella kirjoilla olevat ammattitaiteilijoina työskentelevät yksityishenkilöt (työskentelyn taiteen parissa ei edellytetä olevan päätoimista).
Ammattitaiteilijoiden kannustusapurahat

Ammattitaiteilijoiden kannustusapurahat olivat haettavissa 4.2.2025 saakka
Vuonna 2025 kannustusapurahan hakumahdollisuus on ollut kirjallisuuden ja esittävien taiteiden (sisältäen näyttämötaiteen, säveltaiteen, tanssitaiteen ja sirkustaiteen) aloilla toimivilla taiteilijoilla.
Apurahoista päättää kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta keskiviikkona 12.3.2025.
Ammattitaiteilijan kannustusapuraha voidaan myöntää tamperelaiselle ammattitaiteilijalle. Apurahat ovat pienimuotoisia kannustusapurahoja, joiden tavoitteena on tukea työskentelyä taiteen parissa.
Parittomina vuosina kannustusapurahan hakumahdollisuus on kirjallisuuden ja esittävien taiteiden (sisältäen näyttämötaiteen, säveltaiteen, tanssitaiteen ja sirkustaiteen) aloilla toimivilla taiteilijoilla. Parillisina vuosina kannustusapurahan hakumahdollisuus on visuaalisten taiteiden (kuvataide, valo-/elokuvataide, rakennustaide/taideteollisuus) sekä lastenkulttuurin aloilla toimivilla taiteilijoilla.
Hakuohjeita
Lisätietoja
Elina Alatalo
Sisällölliset kysymykset KoordinaattoriTeemu Irri
Avustusten maksatus KoordinaattoriTämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/ammattitaiteilijoidenapurahat