Hyppää sivuvalikkoon

Kulttuurin kerta-avustus

Ihmisiä katselee puistonpenkillä esitystä Tampereen Teatterikesässä

Hae kulttuurin kerta-avustusta! 

Kerta-avustusten hakuaika on jatkuva. Hakemus tulee jättää viimeistään 14 vuorokautta ennen tapahtuman/projektin toteutusta tai historiikin julkaisemista. Mitä aikaisemmin jätät hakemuksen, sitä parempi. Normaalisti käsittelyaika on kerran kuussa, jolloin käsitellään aina edellisen kuukauden aikana saapuneet hakemukset. Loma-aikoina käsittelyssä voi olla viivettä. Avustusta haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella.

Tutustu alla oleviin hakuohjeisiin huolellisesti.

Tästä löydät linkin hakulomakkeelle: Kulttuurin kerta-avustuksen hakulomake

Kulttuurin kerta-avustuksen tavoitteena on tukea Tampereella toteutettavien, paikallista kulttuuritarjontaa täydentävien tapahtumien ja projektien toteuttamista sekä historiikkien julkaisemista. Kerta-avustus on aina osarahoitus. Avustuksen saajalla tulee olla myös omaa varainhankintaa toiminnan järjestämiseksi.

Sama hakija voi saada kulttuurin kerta-avustusta pääsääntöisesti vain kerran vuodessa. Kerta-avustusta voidaan myöntää poikkeustapauksissa myös yleisavustusta saaville yhteisöille, mikäli tapahtuma/projekti poikkeaa selkeästi yhteisön perustoiminnasta.

Tutustuthan ennen hakemista myös avustustoiminnan yleisiin periaatteisiin. Löydät niistä lisätietoa Yleiset periaatteet -sivulta.

Hakuohjeet

Kun tapahtumasi tai projektisi koskee liikunta- tai nuorisopalveluita, löydät erilliset hakuohjeet ja lomakkeet näiltä sivuilta:

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/kulttuurikertaavustus

Päivitetty 9.12.2024