Hyppää sivuvalikkoon

Avustukset ja tuet

Ihmisiä puutarhajuhlissa Sorsapuistossa.

Asukkaat tekevät Tampereen. Tampereen kaupunki tukee sellaista toimintaa, joka tekee Tampereesta viihtyisämmän ja yhteisöllisemmän kaupungin.  

Tampereen kaupunki voi myöntää avustuksia sellaiseen yleishyödylliseen toimintaan, joka on kaupungin arvojen mukaista, edistää strategisten tavoitteiden toteutumista ja täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa. 

Avustusta voi saada muun muassa säännölliseen yhdistystoimintaan ja yksittäisen tapahtuman tai hankkeen järjestämiseen. Kaupunki myöntää myös henkilökohtaisia apurahoja taiteen tai tieteen tekemiseen. Avustusta voi saada ainoastaan toimintaan, joka noudattaa Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisiä periaatteita. 

Tampereen kaupunki myöntää vuosittain avustuksia toimintaan noin 26 miljoonaa euroa. Alla on listattuna myönnettävät avustukset ja apurahat sekä niiden myöntämisperusteet.

Avustusten hakuajat vaihtelevat. Niistä kerrotaan yleisavustukset ja kohdeavustukset -sivuilla.

Avustustoiminnan yleiset periaatteet löytyvät omalta Yleiset periaatteet -sivultaan. Avustuslajikohtaiset tarkemmat myöntöperusteet löydät avustuskokonaisuuksien omilta sivuilta sekä tästä alta avustuslajeittain eriteltynä.

Avustuslajit

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/avustukset

Päivitetty 8.4.2024